Kaikki lähti Lady Gagan keikkataltioinnin katselusta, tai siitä sai alkunsa tämä innostus..
Olin vielä puolitoista vuotta sitten yli 20kg painavampi, siis lihavampi, enkä ollenkaan tyytyväinen itseeni. Numerot vaa’assa alkoivat nousta lähelle yhdeksääkymppiä. Painon pudotus ei tuottanut ongelmia, eikä myöskään painon pitäminen alhaalla. Nälkä kasvaa syödessä; kun päättää näyttää hyvältä ja voida hyvin, ei täydellisyyden tavoittelulle näy loppua.
Fysiikkani ei sallinut kovinkaan kummoista urheiluharrastusta, joten aloitin kuntosaliharjoittelun. Laihduttamisen jälkeen kun läskien mukana oli kadonnut myös reilu määrä lihasta, oli jäljellä vain löysää nahkaa. Perinteisessä kuntosaliharjoittelussa vain on ongelmana saavutusten hidas esiinnousu sekä tavoitteliden asettaminen. Kun on juuri muuttunut pieneksi ei psyyke kovinkaan helposti salli suuren lihasmassan keruuta. Tämä jossain kohtaa meinasi aiheuttaa itselleni ongelmia. Ongelmaksi muodostui myös oikeanlaisten liikkeiden löytäminen, itselläni kun on ongelmia niin polvien kuin selkä-hartiaseudunkin kanssa.
Olen siis tällä hetkellä normaalipainoinen ja saliharjoittelua on takana noin vuosi (noin 3kk tauolla), eikä tavoitteenani siis ole painonpudotus vaan yksinkertaisesti täydellisen vartalon hankkiminen.
Kaikki lähti siis Lagy Gagasta..
Katsoin Gagan keikkaa ja totesin, että tuollaisen vartalon minä haluan! Vaikka onkin normaalipainoinen, niin aina löytyy rasvaa josta olisi mukava päästä eroon. Harrastan aerobistakin liikuntaa ja syön terveellisesti, lisäksi olen kokeillut erilaisia ruokavaliomuutoksia sekä saliohjelmia. Jos siis haluaa näyttää Lady Gagalta, on otettava selvää mitä hän tekee näyttääkseen siltä. Näin tein ja löysin Harley Pasternakin ”5 factor diet and workout”-ohjelman. Pasternakin kanssa ja noudattaen hänen ohjelmaansa ovat eri lähteisen mukaan harjoitelleet mm. Alicia Keys, Jessica Simpson, Eva Mendes, Halle Berry ja juurikin Lady Gaga!
Tottakai herra Pasternak on kirjoittanut aiheesta kirjoja, joissa ruoka- ja treeniohjeet kerrotaan. Mielenkiinnosta aion ne varmasti hankkia, mutta koska päätin aloittaa ohjelman noudattamisen hyvin nopealla aikataululla, rajoittuu tietoni tällä hetkellä vain sähköisiin lähteisiin. Kirja on esikatseltavissa googlebooks-sivustolla http://books.google.com/books/about/The_5_Factor_Diet.html?id=EN77vQJM-gEC
Kaikki ohjelmassa perustuu siis numeroon 5. Viisi ateriaa päivässä, viisi treeniä viikossa jaettuna viiteen osioon.. Oma ohjelmani tulee olemaan hieman muokattu versio alkuperäisestä, mutta kesto on sama viisi viikkoa. Tarkoituksenani on käydä ensi viikolla kehonkoostumusmittauksessa, jotta saan oikeasti jotain faktaa mahdollisista tuloksista.
Aloitan viiden viikon puurtamiseni huomenna. Päivitän treeniohjemani sekä ravintosuunnitelmani kunhan ne huomenna saavat lopullisen muotonsa.
5 factor, fitness, harley pasternak, kuntosali, lady gaga, treenaus